Tutkimista, testaamista, opiskelua ja harjoittelemista. Ripaus onnea ja rohkeasti erilaisiin haasteisiin vastaamista.
Näistä aineksista olen rakentanut urani.

Koulukiusattu esiintymisjännittäjä
Pienestä lähtien lauloin, halusin olla esillä, uskalsin sanoa mielipiteeni ja haastoin aikuiset ajatuksillani.
Koululaisena, ala-asteella kiinnostuin kehonkielestä. Kärsin valtavasta esiintymisjännityksestä ja polte laulajaksi oli kova. Halusin laulaa koulun juhlissa yksin, niin että muut säestivät minua. Koulukiusaus ja opettajan suosiossa paistattelu kympin tyttönä ei helpottanut tilannettani ollenkaan, päinvastoin.
Kahmin kaikki esiintymistä käsittelevät kirjat kirjastosta ja luin ja opiskelin aihetta. Kirjoitin 5. Luokalla äidinkielentunnilla kehonkielestä ja sanattomasta viestinnästä 12-sivuisen esseen. Tiedon ja erilaisten tekniikkojen avulla esiintymisjännitykseni helpotti, otin estradin paremmin haltuun ja nautin julkisesti laulamisesta sekä paikallislehtien sivuilla näkymisestä.
Elämäni huippuhetket äitinä, laulajana, markkinoinnin ammattilaisena ja yrittäjänä sekä arjen karikot avioeroineen, loppuunpalamisineen sekä rahattomuus yksinhuoltajana ovat nyt arvokkaita.
Taitoni auttaa ja rohkaista, antaa konkreettisia neuvoja yksilöllisesti tittelistä tai persoonan haasteista riippumatta ei olisi voinut koskaan kehittyä koulun penkillä.
Näyttelijäksi?
Peruskoulussa esiintymiskokemusta laulaen tuli koulun kevätjuhlien lisäksi häistä ja hautajaisista, hirvipeijaisista, yritysjuhlista, partion ja seurakuntaleirien leirinuotioilta ja mm. oman kylän 100-vuotisjuhlista. Harrastajateatteri mahdollisti muun esiintymisen harjoittelun. Onnistuinpa pääsemään näyttelemään elokuvaankin. Kotirintaman tapahtumista jatkosodan aikana kertova elokuvan kuvausreissuilla tutustuin näyttelijän ammattiin ja kameran kanssa työskentelyyn. Vietin paljon aikaa mm. Matti Pellonpään seurassa.
Lukioon pääsin Kuopioon, musiikki- ja tanssitaiteen savolaiseen mekkaan. Toisena vuotena sain unelmien työpaikan Kuopion kaupungin teatterista. Pääsin tanssivaksi laulajaksi Kaj Chydeniuksen musiikkiin perustuvaan Mies meren takaa –näytelmään. Teatterityön lisäksi tienasin myymällä hampurilaisia.
Levyjaulajaksi?
Ammattimuusikoiden vapaaehtoisesti avustamana tein ensimmäiset demoni, jotka lähetettiin levy-yhtiöihin. Ja onnekseni sain kutsun koelauluun. Levytyssopimusta tarjottiin kahdesta paikasta. Kirjoitusten jälkeen muutin Lahteen, jossa artistiurani piti alkaa. Toisin kuitenkin kävi ja päädyin artistien tueksi, levy-yhtiön pr-henkilöksi ja opiskelin samanaikaisesti tiedottajaksi. Onnekseni tätä kautta tutustuin niin TV-, radio- kuin printtimedian hyödyntämiseen tähtiartistien tuottamisessa.
Laulajan ura jatkui kuitenkin useita vuosia hieman pienemmillä estradeilla. Ei siis harmittavasti valtakunnallisesti eikä suuren julkisuuden siivittämänä. Onnekseni sain kuitenkin esiintyä aika ajoin erilaisissa yksityis- ja yritystilaisuuksissa ammattilaisten säestämänä.
Medianäkyvyyden tekijäksi?
Opittuani artistien uraa tukevat PR-kikat ja saatuani Markkinointi-Instituutista tiedottajan paperit pääsin työskentelmään yrittäjänä mm. Finlanders-tanssiorkesterin, Tomi Markkolan ja Matin ja Tepon kanssa. Autoin heitä saamaan positiivista medianäkyvyyttä. Sain asiakkaikseni myös yrityksiä, joilla oli samoja haasteita. Autoin useita toimitusjohtajia median hyödyntämisessä, haastattelujen antamisessa, tuottavien uutisten kehittämisessä ja vaikuttavassa viestinnässä. Aika ajoin tienasin leipäni myös edustamalla Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan limonaadeja ja siidereitä, Suomen ainoaa luontaista Vellamo-kivennäisvettä ja monia muita erityistuotteita.
Toimittajaksi?
Samoihin aikoihin aloitin opintoni Lahden liiketaloudenlaitoksella kansainvälisen kaupan ja yrittäjyyden linjalla. Iltaopintoina yrittäjänä työskennellen voimavarat olivat tiukassa. Helpotusta tuli, kun sain ensimmäisen lapseni ja vajaa pari vuotta myöhemmin toisen. Monen mutkan kautta pääsin äitiyslomallani tuuraamaan paikallislehden toimittajia ja lopulta sain vakituisen työpaikan paikallislehdestä. Laulajan haaveeni jäi taka-alalle arjen täyttyessä lapsiperheen ja työn yhdistämisestä. Paikallislehdestä siirryin robottiautomaatiojärjestelmiä markkinoivaan yritykseen, jossa vastuullani oli viestintä ja markkinointi, brändin kehittäminen.
Esiintymisvalmentajaksi!
Esiintymisvalmentaja-tittelillä aloitin työt vuonna 2004. Koko termi ESIINTYMISVALMENNUS ja ESIINTYMISVALMENTAJA tulivat suomenkieleen minun huippu-urheilija asiakkaiden keksimänä Vierumäen Urheiluopistolla, johon oli perustettu TV- ja Radio-studiot sisältävä Mediapaja. Mediapajan johtajana oli tuolloin Kikka Pohjaväre (kuvassa kanssani), ja häntä onkin kiittäminen mahdollisuudesta ensimmäisten valmennusten toteuttamiseen. Tuohon aikaan esiintymisvalmennus-sana ei löytynyt netistä eikä alan kirjallisuudesta. Termi kuvasi tapaani valmentaa. Kirjani kirjoittamisen aikoihin tapani valmentaa muuttui Esiintymisen kieliTM -metodiksi.
Sain tuolloin työnantajaltani mahdollisuuden palkattomiin vapaapäiviin aina kun valmennustyöt kutsuivat. Lopulta valmennuksia oli sen verran että uskaltauduin aloittamaan päätoimisena yrittäjänä.
Tähtien tekijäksi!
Kehitimme Mediapajan perustajan, Kikka Pohjanväreen kanssa erityisen hyvin esiintymistaitoa vahvistavan ja median kohtaamiseen valmistavan kaksipäiväisen konseptin. Pääajatuksena oli antaa urheilijoille mahdollisuus esiintymiseen positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Koulutuksessa hyödynnettiin urheiluvalmennuksen kokemuksellisen oppimisen pedagogiikkaa. Persoonan potentiaalia korostavan henkilökohtaisen palautteen ja useiden lyhyiden videoitavien harjoitusten kautta onnistuimme muuttamaan osallistujien käsityksen omasta esiintymiskyvystä ja tilanteissa näkyväksi tulevista persoonan vahvuuksista. Jokainen voi olla tähti – myös esiintymistilanteissa. Näitä tähtiä Mediapajassa syttyi satoja! Erilajien urheilijat Olympiavalmennettavista junioriharrastajiin, valmentajista erotuomareihin ja seura-aktiiveista urheilutoimittajiin ja TV-juontajiin.
Nyt on sinun vuorosi loistaa – Esiintymisen kielen opas
Haave oman kirjan kirjoittamisesta vahvistui valmentajavuosien karttuessa. Ihan yksin en haasteesta selvinnyt vaan sain jälleen tukea esiintymiskouluttajatielle minut ohjanneesta Kikka Pohjaväreestä. Hänen uurastuksen myötä tekstit muuttuivat kirjaksi ja vaikuttamisen tekniikat, joita olin jo vuosia opettanut kirjautuivat kovien kansien väliin yli 300 sivulle. Basam Books kustansi kirjani, joka julkaistiin pahimman koronakurjimuksen aikaan keväällä 2021. Kirja on saanut erinomaista palautetta ja sitä käytetään nykyisin kuulemani mukaan oppikirjana joissakin yliopistoissa.
Opiskelu kannattaa aina!
Aika ajoin minulta kysytään mitä olen opiskellut ja mistä olen valmistunut esiintymistaitojen kouluttajaksi. Hyvä kysymys! Musiikkilukiosta lakin saatuani sain mahdollisuuden opiskella oppisopimuksella tiedottamista Markkinointi Instituutissa. Työskentelin tuolloin lahtelaisessa levy-yhtiössä. Seuraavaksi opiskelin yrittäjyyden ohella kansainvälistä yritystoimintaa ja logistiikkaa Lahden Ammattikorkeakoulussa. Graafista suunnittelua ja audiovisuaalista viestintää opiskelin työskennellessäni robottiautomaatiojärjestelmiä valmistavan yrityksen tiedottajana ja brändin kehittäjänä. Lauluopintoja kertyi Lahden konservatoriosta useiden vuosien ajalta. Markkinoinnin opintoja on kertynyt aikuisille tarkoitetuista opintokokonaisuuksista ja monista yksittäisistä kursseista.
Uusin kiinnostukseni on ollut NLP-opinnot. Olen opiskellut Suomen NLP yhdistyksen noudattamat kokonaisuudet NLP Practitioner, NLP Master sekä NLP Trainer Coach -koulutukset. Valmentajana olen siis kerännyt työkalupakkiini useita menetelmiä, joiden avulla saan toivottavasti tuettua jokaisen asiakkaani kehittymistä. Jos sinua kiinnostaa tietää mitä NLP on suosittelen surffaamaan nlpyhdistys.fi -sivustolla.
Koen, että kaikki opintoni sekä aikaisemmat työkokemukseni ovat tavalla tai toisella vahvistaneet osaamistani tämän päivän työtehtäviä varten. Tärkeimpinä opintoina pidän kuitenkin yksin viettämiäni tunteja esiintymiseen ja viestintään liittyvien kirjojen ja videoiden äärellä sekä oivalluksia joita olen saanut tuhansien tuntien aikana asiakastyössäni esiintymisvalmentajana.

Juhlaan on aihetta - 20 vuotta esiintymisvalmentajana!
Vuosi 2024 alkoi huikeasti. Sain mahdollisuuden valmentaa amerikkalaisia myyntimiehiä, jotka tekevät miljoonien dollareiden kauppoja mm. maailman suurimmille pankeille! Suomalainen pörssiyhtiö SSH Communications Security Corporation https://www.ssh.com/ luotti minuun ja antoi mahdollisuuden valmentaa heidän asiakkaiden kanssa toimivat ammattilaisensa globaalisti. Aasian henkilöstön valmensin etänä, Euroopasta ammattilaiset lennätettiin Helsinkiin valmennukseeni ja lopulta minut lennätettiin New Yorkiin! Amerikassa työskentelevät avainhenkilöt kerääntyivät kahdeksi päiväksi valmennukseeni pilvenpiirtäjän 66. kerrokseen. Olinkohan tuolloin urani huipulla? Vai olisiko se hetki vasta tulossa?
Amerikkalaisten valmentaminen ei oikeastaan eronnut mitenkään Suomen valmennuksista. Ihmiset on kaikkialla erilaisia, heillä on kaikenlaisia haasteita ja vahvuuksia. Kehittämäni Esiintymisen kieliTM -metodi auttaa jokaista kehittymään – ei siis ole väliä millainen persoona olet, tai miten koet esiintymistilanteet. Kyseessä on taito, jonka voi oppia jokainen.
Olen valmentanut nyt muutamia vuosia myös englanniksi ja globaalisti etänä. Kiitos menestyvien Suomessa toimivien yritysten, jotka kokevat että tapani valmentaa on niin paljon ammattilaisia auttavaa, että he haluavat jakaa sen ammattilaisilleen ympäri maailmaa.
Halusin aina päästä yliopistoon, en kuitenkaan koskaan hakenut opiskelemaan. Toiveeni yliopistoon pääsystä on nyt kuitenkin toteutunut, olen saanut olla Oulun Yliopiston Tohtorikoulussa auttamassa tutkijoita loistamaan! Oulun Yliopiston Tohtorikoulu on luottanut muutaman vuoden ajan erittäin kansainvälisen ryhmän väitöstutkijoita valmennukseeni. Sain myös mahdollisuuden valmentaa Oulun yliopiston henkilöstöä, joka tekee parhaansa että Suomessa saadaan uraauurtavia tutkimuksia maailmalle.
Juhlin valmennusuraani asiakkaiden kanssa Helsingissä. Oli hienot bileet. Katso videosta miten hauskaa meillä oli.
Vaikuttamisen, esiintymisen- ja myyntitaidon valmentajaksi, itsetunnon tukijaksi ja iloisen asenteen lähettilääksi!
Omat lapsuudesta lähtien karttuneet esiintymiskokemukset haasteineen, suomalaisten tähtiartistien taustajoukoissa ja toimittajana työskentely sekä brändin rakentajana insinöörien kanssa myyntiä edistävien toimenpiteiden kehittäminen ja monipuoliset myyntityöt ovat olleet pohjatyötä nykyiselle ammattitaidolleni.
Nyt kymmeniä tuhansia tunteja ja ihmisiä valmennettuani tiedän, että voin luvata valmennuksilleni 100% tyytyväisyystakuun. Rakastan työtäni, sillä olen nähnyt miten valmennus keventää osallistujien esiintymisjännitystä, innostaa tarttumaan esiintymistilanteisiin hyvillä mielin ja saa kaikenlaiset persoonat loistamaan.
Vaikuttamisen taito on myös kasvattanut merkittävästi asiakkaitteni myyntiä ja yhdessä työstetyt vaikuttavat puheet ovat tuoneet puhujalle monenlaisia tuloksia: isoja kauppoja, valtakunnallista näkyvyyttä eri medioissa, uusia asiakkuuksia ja yllättäviä myynnillisiä menestyksiä…
Valmennan pääosin yrityksissä, joten kaikille avoin Opi Vaikuttajaksi –pienryhmävalmennuksella on sydämessäni special-paikka. Kahden päivän aikana tutustun muutamaan osallistujaan todella hyvin. Olen nähnyt aivan huikeita kehitysharppauksia! Kyyneleet nousee silmiin niin minulla kuin esiintyjälläkin, kun katsomme viimeisiä esityksiä. Aika ajoin lopetan pienryhmävalmennukseni laulamalla, esiintymällä sydämestä sydämeen. Sydänten valloittaminen laulaen oli lapsuuden haaveeni, aikuisena toisten auttaminen ja mielekkään työn tekeminen. Kaikki tuo on nyt toteutunut!
Toivottavasti saan tutustua sinun tarinaasi, vaikkapa valmennuksessa.
Niina Sainius
(os. Voutilainen)
