"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää."

Minna Canth

Jotain muuta kuin yrittäjyyttä

Olen äiti, vaimo, ystävä, auttaja ja pohdiskelija. Tartun rohkeasti, ratkaisukeskeisesti ja myönteisellä otteella elämän eteen tuomiin haasteisiin. Unelmoin aina isosti ja teen monenlaisia toimenpiteitä tärkeimpien unelmien toteuttamiseksi. 

Perheeni on elämäni ydin. Kruunujalokiveni ovat nyt jo aikuiset lapseni Aino ja Eemil, jotka asuvat jo omillaan. Äitiys ja erityisesti vuosien yksinhuoltajuus hioi minusta paremman viestijän, ymmärtäjän, sisukkaan ajan ja eurojen venyttäjän, multitaaskaajan sekä negatiivisten ajatusten haaskaajan. Meitä Sainius-sukunimisiä on maailmassa vain me kolme – tiimi, jonka uskon selviävän yhdessä mistä vaan!

Aurinkoenergiaa Egyptistä

Olen myös Sherifin vaimo – ei poliisin, vaan Sherifin – joka avasi minulle oven Egyptin kulttuurin ja historian rikkauteen sekä lämpimään egyptiläiseen perheeseen. Aviomieheni suomana meillä on nyt aurinkoinen kakkoskoti Välimeren rannalla. Siellä turkoosi meri ja valkoinen hiekka varpaiden välissä antavat ajatuksille siivet ja rentouttavat yrittäjyyden rumbasta.

Suomessa taas metsissä polut ja hiljaisuus tuovat rauhan sieluun ja muistuttavat, että elämä kantaa aina. Pienessä kylässä metsän keskellä lapsuuteni viettäneenä ja partiota vuosia harrastaneena, metsä on minulle se paikka joka parantaa haavat ja täyttää patterit.

Minut saa taisteluasetelmiin epäoikeudenmukaisuus ja rasismi, oli kyse sitten yhteiskuntarakenteista tai yksilöiden käytöksestä. Haluan puolustaa ja tukea heitä, jotka kärsivät yhteiskunnassamme mm. byrokratian rattaiden monimutkaisuudesta tai ihmisten asenteista. Yritän tehdä Suomesta edes hitusen paremman paikan elää puuttumalla epäkohtiin, tekemällä kehitysehdotuksia ja vaatimalla vastauksia viranomaisilta, joiden päätöksissä ja lausunnoissa ei tunnu olevan aika ajoin mitään järkeä eikä oikeudenmukaisuutta tai inhimillisyyttä. Taistelussa käytän kaikkia vaikuttamisen taitoja, joita olen vuosien varrella oppinut.

Aikanaan ajattelin lähteä politiikkaan, jotta voisin vaikuttaa laajasti, mutta nyt koen, että jo lähelleni saapuneiden henkilöiden auttaminen on iso ja merkityksellinen ponnistus yrittäjyyden ohella. Uskon, että minun elämäntehtäväni on auttaa yhteiskuntaa ja kansalaisia muualla kuin eduskunnassa.

Elän ja teen asioita täydellä sydämellä, niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässäni

Minna Canthin sanat  ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää” ja Viktor Franklinin neuvot elämän merkityksellisyydestä, jossa ”hankalimmatkin tilanteet ovat kasvun hetkiä”, ohjaavat kristillisten arvojen kera elämänkatsomustani. Hyvä ja merkityksellinen elämä on tässä ja nyt ja haaveet toteutuvat juuri oikeaan aikaan tavalla, jota ei vielä ole tarpeen tietää!

Haluaisin olla taloudellisesti vauras, niin varakas että saisin kokea turvallisuutta eläkeikää lähestyvänä yrittäjänä. Olen nyt vuonna 2025 48-vuotias, joten minulla on toivottavasti vielä aikaa onnistua tässäkin tavoitteessa, toteuttaa rohkeilla toimilla ja päättäväisesti tämä unelma. Jo nyt saan olla hyvillä mielin, sillä kahden luottokortin kanssa eläminen on muuttunut pienimuotoiseen sijoitustoimintaan, jossa jännitystä luo hyvien vuokralaisten etsiminen sekä osakekurssien heilumisen ja pitkäkestoisten rahastojen korkoa korolle -ilmiön seuraaminen. Raha ei tuo onnea eikä todellisia ystäviä. Se kuitenkin luo minulle turvallisuutta ja mahdollisuuden auttaa. Rahataidot on mielestäni vähintään yhtä tärkeitä kuin esiintymistaidot! Olisinpa tiennyt kaiken sen mitä tiedän nyt rahataidoista jo yrittäjäurani alussa tai jo opiskeluaikana! 

Tulevilta vuosilta odotan mahdollisuuksia auttaa mahdollisimman montaa ammattilaista esiintymiseen, esitysten valmistamiseen ja vaikuttamisen taitoihin liittyen. Toivon, että saan olla tukena kehittämässä monipuolisesti  yritysten strategian mukaista viestintää myynnissä, johtamisessa ja asiantuntijapuheenvuoroissa. Haluaisin suunnitella asiakkaille inspiroivia webinaareja ja erilaisia yritystilaisuuksien puheenvuoroja ja kehittää messuilla asiakkaiden kohtaamista hyödyntämällä erilaisia vaikuttamisen taitoja. Uskon, että etänä toteutettavat kansainväliset webinaarit lisääntyvät ja toiveissa on, että saan tehdä lähivalmennuksia myös Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Kerron LinkedIn-profiilini kautta ammatillisia uutisia, verkostoidutaanko siellä? Vai haluaisitko liittyä uutiskirjelistalleni?

Iloa arkeesi toivottaen ja kohtaamistasi odotellen, 

Niina

Haluatko olla esiintymistilanteissa vaikuttava, vapautunut ja itsevarma?

Olen erikoistunut auttamaan asiantuntijoita loistamaan erilaisissa työelämän esiintymistilanteissa. 20 vuoden aikana kehittämäni valmennukset sisältävät helposti opittavia tekniikoita, joita voit hyödyntää heti arjessa!