Esiintymiskammo ja esiintymisjännitys jarruttaa tutkijoiden uraa

Väitän, että moni huippututkimus jää pöytälaatikkoon, koska tutkija kammoaa esiintymistä.

Suomessa tehdään valtava määrä maailmanluokan tutkimusta – uskon että liian paljon arvokkaista tiedoista hukkuu netin syövereihin tai jää pelkästään akateemisiin piireihin. Yksi syy siihen on varmasti se että esiintymistaidot puuttuvat koulutusjärjestelmästämme. Tämä takaa sen että esiintymistilanteet ovat monelle kauhun paikka nuorena, aikuisena ja vielä vanhana! Vuosikausia aiheen parissa työskennelleet huippuosaajat, jopa tohtoriksi väitelleet, tuntevat kyllä asiansa tärkeimmät pointit, mutta ihmisten edessä asiasta puhuminen on heille painajainen.

Esiintymiskammo vaivaa erityisesti täydellisyydentavoittelijoita – niitä, jotka vaativat itseltään mahdottomia lavalla. Monet tutkijat kuuluvat tähän ryhmään. Negatiiviset kokemukset puhumisesta voivat jopa siirtää väitöskirjan valmistumista vuosilla. Näin olen kuullut usealta asiakkaaltani!

Viime kuukausina olen keskustellut monien yliopistouralla olevien kanssa, jotka karttavat esiintymistä. Se on surullista, koska juuri heidän työnsä voisi muuttaa maailmaa – jos he vain uskaltaisivat tuoda sen esiin.

Älä sinä jää esiintymiskammon uhriksi, oli ammattisi mikä tahansa! Esiintymistaidot voi oppia aivan kuten minkä tahansa urheilulajin tai kielen!

✅ Analysoi, miten huippupuhujat toimivat esiintyessään – matki ja harjoittele sekä mielessäsi että erilaisissa tilanteissa, vaikka ystävillesi.

✅ Käsittele menneitä esiintymistraumoja. Terapeutti voi olla tarpeen, jos henkinen tuska häiritsee arkea.

✅ Ohjelmoi mielesi ajattelemaan esiintymistä myönteisesti. Toista uudelleen ja uudelleen nautinnollisia lauseita. Kokeile mielessäsi, miltä tuntuu puhua innostuneesti sinulle tärkeästä asiasta. Hyödynnä mielikuvitustasi – katsele “elokuvaa”, jossa olet maailmanluokan tähtipuhuja, joka onnistuu kerta toisensa jälkeen sytyttämään yleisönsä.

Ja jos kaipaat pikareittiä pois tuskaisesta tilanteesta ja tehokkaan startin esiintymis- ja esityksen sisällön valmistamisen oppimiseen, toivotan sinut tervetulleeksi Opi Vaikuttajaksi -esiintymisvalmennukseen Helsingissä! Löydät lisää tietoa valmennuksesta ja toteutusajankohdista sivulta

Videot kuuluvat 100 Vinkkiä vaikuttamiseen -sarjaan. Jännittämiseen liittyviä videoita on toistaiseksi reilut 10. 

Löydät lisää videoita nettisivun blogista sekä TikTok @Esiintymisvalmentaja Sainius sekä Instagram -profiilista @Niina_Sainius_Esiintymiskoutsi… Ja YouTube-kanavalta @esiintymisvalmentaja

#Esiintymistaidot #Tutkija #Vaikuttaminen #Yliopisto #Esiintymisjännitys

Haluatko oppia esiintymään vapautuneesti ja vaikuttavasti?

Nyt on sinun vuorosi loistaa

Kirja opastaa, kuinka ankea esitysaineiston lukija voi muuttua briljantiksi vaikuttajaksi ja hiljainen taustahahmo kasvaa rohkeaksi puhujaksi.